Hyppää sisältöön
29.04.2024

Keravan Energia mukana selvityksessä hiilidioksidi-infrastruktuurista

Alkuvuodesta 2024 on käynnistynyt uusi kansallinen hanke, jossa selvitetään Suomelle optimaalista hiilidioksidin kuljetus- ja varastointi-infrastruktuuria.

Hiilidioksidin talteenotto, varastointi ja käyttö ovat nousseet viime vuosina ilmastopolitiikan keskiöön niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tavoitteena on sekä poistaa hiilidioksidia ilmakehästä, että saada eri hiilidioksidia hyödyntävät teollisuudenalat käyttämään enenevissä määrin bioperäistä tai kierrätettyä hiilidioksidia.

Hiilidioksidin käyttö teollisuudessa on kasvussa ja sille on löydetty jo paljon kokonaan uusia käyttötapoja, mikä kasvattaa sen kysyntää. Kasvavan kysynnän myötä paitsi hiilidioksidin käyttöön, myös sen varastointiin ja siirtoon liittyen syntyy uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta kasvu vaatii myös paljon valmistelua ja uudenlaisen infrastruktuurin kehittämistä.

Vasta käynnistynyt hanke tähtää hiilidioksidi-infrastruktuurin ja -logistiikan tarpeiden kartoittamiseen, jotta Suomessa pystyttäisiin vastaamaan kasvavaan tarpeeseen ja edistämään hankkeita. Selvityksen keskeisenä tavoitteena on tunnistaa hiilidioksiditerminaalien ja -välivarastojen optimaalisia sijainteja sekä minkälaisia keskittymiä niiden ympärille mahdollisesti muodostuu tulevaisuudessa. Tarkoituksena on myös arvioida erilaisia kuljetusvaihtoehtoja eri etäisyyksille niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Lisäksi tarkastellaan olemassa olevaa sääntelyä, jotta tunnistetaan sen mahdolliset puutteet ja rajoitteet hiilidioksidin kuljettamisen ja väliaikaisen varastoinnin osalta.

Selvitys on käynnistynyt tammi-helmikuussa ja sen alustavia tuloksia odotetaan kevään aikana. Lopullisen raportin pitäisi valmistua kesän 2024 aikana.

Sulje
Search