Hyppää sisältöön
29.08.2023

Keravan Energia mukana tutkimushankkeessa sähkömarkkinan hintavolatiliteetin vaikutuksista

LUT-yliopistolla on elokuun alussa alkanut lokakuuhun 2024 kestävä tutkimushanke, jonka tavoitteena on selvittää sähkömarkkinan hintavolatiliteetin vaikutuksia sähkön kulutusjoustoon ja sähkönjakelujärjestelmään. Keravan Energia on yhdessä kuuden muun toimijan kanssa mukana rahoittamassa tutkimusta.

Sähkön hinta on vaihdellut ennennäkemättömällä tavalla kahden viime vuoden aikana, mutta hinnan muutosten vaikutuksia sähkön käyttöön ei juuri tunneta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten hinnan vaihtelut vaikuttavat kotitalouksien sähkönkäyttöön talouksissa, joissa on ns. spot-sähkösopimus eli tutummin pörssisähkö.

Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää paremmin sitä, miten muutokset hinnassa vaikuttavat sähkönkysyntään sillä sähköisen liikenteen ja älykkäiden lämmitys- ja muiden kodin hallintaratkaisujen yleistyessä talouksien tavat käyttää sähköä ovat myös muutoksessa. Lisäksi halutaan selvittää miten sähkönkulutuksen ohjaus vaikuttaa sähköverkon kuormittumiseen.

Lue lisää tutkimushankkeesta

Sulje
Search