Hyppää sisältöön
23.01.2023

Keravan Energia tukee paikallisia asiakkaitaan yli miljoonalla eurolla

Keravan Energia ja Sipoon Energia alentavat määräaikaissopimuksen Paikallissähkön hintaa helmikuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Alennus koskee kaikkia nykyisiä asiakkaita. Hintaa alennetaan suurien voittojen keräämisen sijaan, jotta eläminen Keravalla ja Sipoossa olisi mahdollisimman edullista kuluttajalle.

Vastuullisuus on tekoja ja hyvä fiilis paranee jakamalla

Meidän toimintamme tarkoituksena ei ole kerätä voittoja omistajillemme, vaan mahdollistaa hyvinvointia alueellamme. Vastuullisuus merkitsee meille konkreettisia tekoja – kuten sähkön hinnan laskemista alaspäin 25,73 sentistä 21,74 senttiin per kilowattitunti; tämä on yli miljoonan euron tuki Paikallissähkö-asiakkaille.

Sähkön hinta oli viime vuonna energiakriisin vuoksi erittäin epävakaa ja ajoittain korkeampi kuin koskaan. Samalla riskit sähkön- ja lämmöntuotannon osalta olivat korkeat. Onnistuimme kuitenkin toiminnassamme hyvin ja riskit, kuten laiterikot, eivät kohdallamme realisoituneet. Tästä johtuen voimme nyt jakaa hyvää eteenpäin Paikallissähkö-sopimuksen tehneille asiakkaille.

Tietoomme ei ole tullut, että yksikään energiayhtiö olisi laskenut määräaikaisen sopimuksen hintaa vanhoille asiakkaille. Me teemme tämän nyt Paikallissähkö-sopimuksessa jo toistamiseen, sanoo toimitusjohtaja Jussi Lehto.

Hinta laskee 1.2.2023 – ja asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään sen eteen

Uusi alennettu sähkön hinta astuu voimaan ensimmäinen helmikuuta (1.2.2023) ja koskee kaikkia jo Paikallissähkösopimuksen tehneitä asiakkaita. Asiakkaat saavat hinta-alennuksen automaattisesti, eikä heidän tarvitse olla yhteydessä meihin saadaksesi uuden hinnan.

Huom. Ajalla 1.12.2022–30.4.2023 kulutetun sähkön laskutuksessa käytetään alennettua arvonlisäveroa (10 %). Normaaliin arvonlisäveroon (24 %) palataan 1.5.2023.

Yösähkön hinta pysyy samana 11,44 snt/kWh, ALV 10 %. Paikallissähkön hinta ALV 24 % on 24,50 snt/kWh päiväsähkö ja yösähkö 12,90 snt/kWh.

 

Tuemme edelleen paikallisia asiakkaita edullisella siirtohinnalla

Haluamme tarjota turvallista ja kiinteähintaista sähkösopimusta jatkossakin, joten asiakkaiden pyynnöstä otamme lyhyemmän markkinahintaisen määräaikaisen sähkösopimuksen myyntiin samalla kuin Paikallissähkön myynti lopetetaan. Paikallissähkö on täyttänyt tehtävänsä paikallisen sähkömyynnin hintatason turvaamisessa. Paikallissähkösopimus luotiin energiakriisin kriittisimmässä vaiheessa markkinoiden kriisiytyessä Venäjän hyökkäyssodan takia. Nyt hintataso suojausmarkkinoilla on tasaantunut, eikä vastaavaa tuotetta tarvita taatakseen kohtuuhintaista sähkösopimusta. Tuemme edelleen paikallisia asiakkaitamme pitämällä sähköverkon siirtomaksut mahdollisimman edullisina.

Sulje
Search