Laskemme Paikallissähkön hintaa kolmannen kerran
Alennamme määräaikaisen Paikallissähkö-sopimuksen hintaa joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen.
Meille vastuullisuus ei ole pelkkää sanahelinää. Meille vastuullisuus on sitä, että oikeasti tarjoamme yhteisöllemme ja paikallisille asiakkaillemme hyvää silloin kun meillä on siihen mahdollisuus.
Viime talvi ja tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen monella tapaa: sähkön hinta on ollut niin pilvissä kuin miinuksella. Tänä vuonna kaasuvarannot Euroopassa ja pohjoismainen vesitilanne ovat hyvällä tasolla, mikä on pitänyt sähkön hinnan ja hintaennusteet maltillisena.
Keravan Energian ja Sipoon Energian toiminnan tarkoituksena ei ole kerätä voittoja omistajilleen, vaan mahdollistaa hyvinvointia alueellamme. Olemme saaneet parannettua ja tehostettua toimintaamme muualla toiminnoissamme, joten voimme kohdistaa niistä saadut säästöt Paikallissähkö-asiakkaille.
”Keravan Energialla pyrimme elämään asiakkaittemme arjessa. Erityisesti kriiseissä teemme kaikkemme, että energiaa on saatavilla ja hinta olisi niin edullinen kuin mahdollista. Olenkin siis erittäin tyytyväinen, että kohtuullisesti onnistunut alkuvuotemme mahdollistaa jälleen hinnanalennuksen Paikallissähkö-asiakkaillemme”, sanoo toimitusjohtaja Jussi Lehto.
Laskemme kolmannen kerran Paikallissähkön hintaa. Päiväsähkön hinta laskee samalle tasolle kuin yösähkö, eli 12,90 snt/kWh (sis. alv 24 %).
Uusi alennettu sähkön hinta astuu voimaan ensimmäinen joulukuuta ja koskee kaikkia Paikallissähkö-sopimuksen tehneitä asiakkaita. Määräaikainen Paikallissähkö-sopimus pysyy ennallaan, eli muutoksia ehtoihin ei tule.