Miksi sähkön hinta on noussut
Suomalaiset sähkönmyyntiyhtiöt ovat osa pohjoismaista sähkömarkkinajärjestelmää. Pohjoismaissa sähkön hinta määritellään Nord Pool -sähköpörssissä, jossa hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Sähkön hinta oli vuonna 2020 poikkeuksellisen edullista, mutta syksyllä 2021 hinta on lähtenyt huomattavaan nousuun. Hinnan nousun taustalla on useita syitä.
Miksi sähkön hinta on noussut?
Sähkön nykyinen hinta selittyy ensisijaisesti korkeilla polttoainehinnoilla ja vuoden 2021 aikana kolminkertaistuneilla päästöoikeushinnoilla. Lisäksi kuiva ja vähätuulinen sää Pohjoismaissa vaikuttaa tuuli- ja vesivoiman saatavuuteen. Lisäksi sähkön hintoja ovat nostaneet Keski-Euroopan hinnat, jotka ovat nousseet maakaasun saatavuushaasteiden vuoksi. Pohjoismaiden sähkön siirtoyhteydet ovat laajentuneet Keski-Euroopassa, jonka takia Euroopan hintatasot vaikuttavat myös Suomen hintoihin.
Mitkä asiat vaikuttavat sähkön hintaan erityisesti Suomessa?
Suomeen siirretään sähköä erityisesti muista Pohjoismaista, mikä myös osaltaan määrittelee suomalaisten sähkön hintaa. Toukokuussa 2022 Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid päätti sähkökaupan kokonaan Venäjälle. Suomeen on aiemmin tuotu Venäjältä sähköä noin 10 prosenttia Suomen kokonaiskulutuksesta. Venäjältä Suomeen päätetty sähkönsiirto on siis myös osaltaan nostanut sähkön hintaa Suomessa.
Suomen hintatasoon vaikuttaa lisäksi epävarmuus Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen aloituksesta. Kesäkuussa 2022 ydinvoimalan koekäyttö seisahtui korjaustöiden ajaksi heinäkuun 2022 loppuun asti. Voimalaitoksen sähköntuotanto alkaa arvioiden mukaan vasta vuoden 2022 lopulla. Reaktori tulee tuottamaan noin 15 prosenttia Suomessa kulutettavasta sähköstä.
Miltä hintakehityksen tulevaisuus näyttää?
Tulevana talvena sähkön hinnan kehitys näyttää valitettavan epävarmalta. Voimakkaat hintavaihtelut ovat mitä ilmeisemmin tulleet jäädäkseen, ja korkeita hintapiikkejä tullaan varmasti näkemään jatkossakin.
Miten sähkön hinta muodostuu sähkösopimuksissa?
Sähkön hinta muodostuu sähköenergian hinnasta (myyntiosuus), sähkön siirrosta (siirto-osuus) ja sähkö- sekä arvonlisäveroista, jotka sähkönsiirtoyhtiö välittää valtiolle. Sekä sähkön energia- että siirtohinta muodostuu kuukausittaisesta kiinteästä perusmaksusta (€/kk) sekä kulutetun energian mukaisesta maksusta (snt/kWh).
Millainen sähkösopimus kannattaa nyt?
Sähkösopimuksen valinnassa on hyvä pohtia sähkönkulutuksen määrää ja sitä, mihin ajankohtaan suurin kulutus painottuu. Kulutukseen vaikuttavat ensisijaisesti asumismuoto, lämmitystapa ja asukkaiden määrä kotitaloudessa. Sähkösopimusten vertailussa on hyvä kiinnittää huomiota sopimuksen mittaustapaan, eli valitseeko sopimukseen yleissähkön, aikasähkön vai kausisähkön.
Yleissähkössä sähkön hinta pysyy samana ympäri vuorokauden ja jokaisena vuodenaikana. Yleissähkö sopii parhaiten kotitalouksiin, joita ei lämmitetä sähköllä. Tällaisissa kotitalouksissa sähkönkulutus on tavanomaisesti tasaisempaa kaikkina vuorokauden tunteina.
Aikasähkössä sähkön hinta on edullisempaa yöllä kello 22:00–07:00. Aikasähkö sopii erinomaisesti koteihin, joissa on sähkölämmitys. Aikasähköllä voi säästää, kun ohjaa kodin sähkönkulutusta iltaan ja yöhön.
Kausisähkössä sähkön hinta on edullisempaa kesällä huhtikuusta lokakuulle ja talvikaudella yöaikaan. Kausisähkö sopii vapaa-ajan asuntoihin sekä sähkölämmitteisiin koteihin.
Yleis-, aika- ja kausisähkön lisäksi säästöä voi saada pörssisähkösopimuksella. Pörssisähkösopimuksessa sähkön hinta perustuu tunneittain toteutuneen sähköpörssin spot-hintaan sähkönkäytön perusteella. Parhaimman hyödyn pörssisähkösopimuksesta saa ohjaamalla sähkönkulutusta sähköpörssin edullisille tunneille. Tuntikohtaiset sähkön verottomat spot-hinnat ovat nähtävissä Nord Poolin sivuilla.
Määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva sopimus?
Määräaikaisissa sähkösopimuksissa sähkön energiahinta (snt/kWh) sekä perusmaksu (€/kk) lukitaan tietyksi aikajaksoksi, tavanomaisesti kahdeksi tai yhdeksi vuodeksi kerrallaan, mutta sopimusta ei voi irtisanoa kesken sopimuskauden. Sopimuksen lähestyessä loppuaan asiakkaan tulee muistaa tehdä uusi sopimus. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus sopii niille, jotka eivät halua uusia sopimustaan määräajoin. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi irtisanoa milloin tahansa.
Miten energiankulutusta voi seurata?
Kodin energiankulutusta voi seurata jopa tuntitasolla kätevästi Asiakasportaalissamme.
Tutustu sähkösopimuksiimme ja tee sähkösopimusvertailu osoitteessa: https://www.keravanenergia.fi/sahko/sahkosopimukset/