Hyppää sisältöön
09.07.2021

Monipuolista viestinnän kokemusta kesäharjoittelusta

Keravan Energia ja Sipoon Energia työllistävät joka kesä toistakymmentä kesätyöntekijää yhtiön eri toiminnoissa, esimerkiksi voimalaitoksella, asiakaspalvelussa, myynnissä ja markkinoinnissa.

Kesätyöntekijä MiraViestintätieteitä Vaasan yliopistossa opiskeleva Mira Tarkkanen työskentelee tämän kesän viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana. Työpäiviin kuuluu usein kirjoittamista, nettisivujen päivittämistä, sekä esimerkiksi videomateriaalin kuvaamista ja henkilöstön haastattelua eri projekteihin.

Keravan Energialle Miran sai hakemaan kiinnostus vastuullista ja paikallista toimijaa kohtaan. Nähdessään ilmoituksen kesätyöntekijöiden hausta hän ajatteli heti haluavansa meille.

Parasta meillä työskentelyssä Miran mielestä on työporukka. Hän kehuu myös sitä, että paljon saa tehdä, mutta koskaan ei ole yksin – apua ja tukea saa aina.

”Yksin ei tarvitse jäädä pieniäkään asioita pohtimaan. Työporukka on aivan mahtava, ja aamuisin on kiva lähteä töihin.”

Syksyllä Miralla alkaa kolmas vuosi opintojen parissa ja kanditutkielman työstäminen.

Sulje
Search