Hyppää sisältöön
15.07.2024

Perintäkumppanimme vaihtuu lokakuussa

Perintäkumppanimme vaihtuu lokakuun aikana. Uusi kumppanimme perintäasioissa on Ropo.

Haluamme keskittää kumppanuuksiamme toimintojen sujuvoittamiseksi. Ropo on ollut kumppanimme laskutuksessa jo pidemmän aikaa, minkä takia he olivat luonteva valinta kumppaniksi myös perinnän osalta.

Kumppanin vaihdos tuo pieniä muutoksia perintäprosessiimme. Tulevaisuudessakin ensimmäinen maksumuistutus lähtee suoraan Keravan Energialta. Mikäli lasku on vielä ensimmäisen maksumuistutuksen jälkeen avoinna, siirtyy se perintään Ropolle. 1.10. alkaen kaikki yhteydenotot koskien perintään siirtyneitä maksuja sekä esimerkiksi sähköjen katkaisua ja kytkentää tulee suunnata Ropolle.

Huomioithan, että mikäli laskusi on siirtynyt perintään ennen syyskuun alkua, jatkaa aiempi kumppanimme Lowell perinnän loppuun asti. Keskeneräiset perinnät eivät siis siirry uudelle kumppanille.

Ropo:n hinnasto

Sulje
Search