Varautuminen sähköpulaan Keravalla ja Sipoossa
Sähköä ei voi suuressa mittakaavassa varastoida, vaan sitä on tuotettava joka hetki yhtä paljon kuin on kulutusta. Sähköpula iskee, jos sähköä kulutetaan enemmän kuin sitä tuotetaan ja tuodaan Suomen rajojen ulkopuolelta. Tulevana talvena Suomea saattaa uhata sähköpula, sillä sähkön ja kaasun tuonti Venäjältä on loppunut ja samaan aikaan kuivan kesän jäljiltä Pohjoismaisen vesivoiman vesivarastot ovat vähissä. Jos tämän lisäksi tapahtuisi siirtoyhteys- tai voimalaitosrikkoja tai vaikkapa Olkiluoto 3:n kaupallinen käyttö viivästyisi, ja kaiken lisäksi käsillä olisi pitkä kylmä pakkasjakso, jolloin sähköä kuluu paljon, saattaisi sähkö loppua.
Kaikkien tulee kiinnittää huomiota sähkön järkevään käyttöön
Sähköpulan iskiessä riskinä on, että koko valtakunnallinen sähköjärjestelmämme kaatuu ja Suomi joutuu olemaan tuntikausia sähköttä. Jotta sähköpulalta vältytään, on tärkeää, että kaikki kiinnittävät yhdessä tuumin huomiota sähkön järkevään käyttöön. Erityisesti sähkönkulutusta pitäisi pyrkiä minimoimaan arkiaamuina klo 7–9 ja alkuiltaisin 16–18. Tulemme viestimään asiakkaillemme koko talven ajan monipuolisia energiansäästövinkkejä, joista jokainen löytää omaan arkeensa sopivia tapoja osallistua sähköpulan torjuntaan.
Viimeinen ratkaisu kiertävät sähkökatkot
Jos sähkön kulutusta ei saada vähennettyä sähkön käyttäjien toimesta, voidaan joutua tilanteeseen, jossa kulutusta on vähennettävä hallituilla alueellisilla sähkökatkoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa Keravalla ja Sipoossa sitä, että kantaverkkoyhtiö Fingrid ilmoittaa Keravan Energialle sen tehon, jonka verran alueellamme tulee hetkellisesti vähentää sähkönkulutusta. Meillä on ennalta laadittu suunnitelma sähköpulatilanteeseen, jonka mukaisesti lähtisimme tällaisessa tilanteessa katkomaan sähköjä alue kerrallaan. Kullakin alueella sähkökatko kestäisi vain lyhyen aikaa – maksimissaan kaksi tuntia. Sähkökatkojen kierrättämistä jatketaan niin kauan, kunnes Fingrid ilmoittaa sähköpulan päättyneen, eli kulutuksen ja tuotannon olevan jälleen tasapainossa. Yhteiskunnan toiminnalle kriittiset kohteet kuten esimerkiksi sairaalat eivät ole kiertävien sähkökatkojen piirissä.
Sähkökatkosta pyritään tiedottamaan ennalta
Ellei kyseessä ole hyvin äkillinen laiterikon aiheuttama sähköpula, Fingrid tiedottaa etukäteen valtakunnallisesti, jos sähköpulan riski on kohonnut. Myös me tiedotamme asiakkaillemme tekstiviestein, jos näyttää siltä, että kiertävät sähkökatkot ovat todennäköisiä. Jotta vastaanotat tiedotteemme, tarkistathan asiakasportaalissamme, että yhteystietosi ovat ajan tasalla.
Varaudu sähkökatkoihin ennalta
Uhkasi sähköpula tai ei, on jokaisessa kodissa hyvä varautua pärjäämään vähintään 72 tuntia ilman sähköä tai vettä. Jokaisesta kodista tulisi löytyä kotivara, eli esimerkiksi vesiastioita, kuivaruokaa, paristoilla toimiva radio ja taskulamppu sekä käteistä rahaa.
Lue sähkökatkoihin varautumisesta lisää täällä
Tulemme tiedottamaan lisää sähköpulaan varautumisesta syksyn ja talven aikana, joten otathan kanavamme seurantaan.