5.5.2022
Keravan Energia ja Sipoon Energia huolehtivat sähkön siirrosta Keravan, Sipoon ja osin Helsingin alueella. Sähköverkkoyhtiöinä meillä on yhteiskunnallinen vastuu huolehtia siitä, että sähkönjakelu tapahtuu mahdollisimman häiriöttömästi ja sujuvasti.
Sähköverkon kehittämisessä meitä ohjaa sähköverkon kehittämissuunnitelma, joka perustuu vuonna 2021 uusitun sähkömarkkinalain vaatimuksiin verkon toimitusvarmuuden suunnitelmallisesta parantamisesta. Laki vaatii verkkoyhtiöitä Suomessa kehittämään sähköverkkoaan siten, että luonnonolosuhteista (mm. myrsky, lumi, jää) aiheutuva sähkökatko ei kestä asemakaava-alueella yli 6 tuntia ja haja-asutusalueella yli 36 tuntia viimeistään vuonna 2028 kaupunkiolosuhteissa ja viimeistään vuonna 2036 maaseudulla.
Sähköverkon kehittämissuunnitelma päivitetään kahden vuoden välein ja toimitetaan alaa valvovalle Energiavirastolle. Kehittämissuunnitelmaamme kuuluu myös asiakkaiden ja sidosryhmien palaute. Esittelemme kehittämissuunnitelman tällä sivulla. Sivun lopussa on palautelomake, jolla kaikki halukkaat voivat jättää meille palautetta sähköverkon kehittämisestä. Saatu palaute otetaan huomioon suunnitelmaa päivitettäessä. Palautetta voi antaa 5.6.2022 asti.